Sivut

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äidille satulansuojus

Miun äiti oli viikonlopun reissussa, joten päätettiin jo etukäteen, että vietetään äitienpäivää vasta ensi torstaina, kun on helatorstai.
Tänään oli sitten aivan ihana aurinkoinen päivä ja olin kävelemässä pojan ja koirien kanssa. Matkalla sainkin idean, että teen äidille lahjaksi satulanpäällisen. Aurinkoisen ja kirjavan:)



Miun äidillä on kasvimaapalsta ja siellä se ahertaa jo täyttä häkää. Koko kesän se pyllistelee, kitkee ja kastelee. Miulla olikin ajatuksena, että satulanpäällinen voi olla kirjava kuin sen kesäkukkapenkit :)
Värilliset langat on Dropsin Parisia ja valkoinen Novitan Miamia, koukku oli nro 4. Tää on kyllä aika paksu, alkaa olla siinä kipurajoilla jo. Ei passaa unohtaa vesisateella satulan päälle, voi mennä tovi ennenkuin kuivaa...

Sitten mie kävin ajelemassa pyörällä tuossa kanavan rannassa. Vähän tiirailemassa, joko kohta ois sen verran kuivaa, että vois koiratkin sinne viedä. No, ei ihan vielä. Mutta muutama kuva sattui kameran linssiin siltäkin reissulta

Vasten auringon siltaa...

Vielä oli pikkuinen jäälautta rannassa

Vanha Höytiäisen kanava aukeaa edessä

Voi että mie ootan kesää!

4 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Huippuihana satulanpäällinen! Nyt voi kesä tulla :)

Pinni kirjoitti...

Mun blogissa on sinulle jotain. :)

berenike kirjoitti...

Ihana satulanpäällinen! Pyörän koristelu on kyl kivaa :)

Paula Kristiina kirjoitti...

Ihanan pirteän satulan päällisen sun äiti saa! Mäkin tein äidille satulanpäälisen. kauniita maisemia olet kuvannut, kesää odotellan täälläkin. Raitasukkasi on myös oikeat piristykset, ihanat♥