Sivut

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Kirjoneulelapaset


Sain siskolta joku aika sitten Kainuun kukkalapasten tarvikepaketin, jonka hän oli ostanut vuosia sitten. Toinen lapanen oli peukkua vaille valmis. Koska meillä on niin erilainen käsiala, niin mie purin sen lapasen ja kastelin langat. Nyt ne oottaa pussissa tekijäänsä.
En sitten malttanu kuitenkaan ootella lankojen kuivumista, vaan piti päästä heti kokeilemaan sitä kaunista mallia. Näissä lapasissa on pohjalankana Novitan Nallea, vaaleanpunainen on Novita Woolia ja vihreä lanka on jotain Sisu Fantasya.



Malli on ihan helppo, aika nopeesti sen oppi miten jatkuu. Mie en vaan yhtään tykänny tehdä voita lapasen suun kierrekerroksia. Ne oli niin hitaita neuloa, että meinas käämit mennä. Onhan ne nätit sitten kuitenkin valmiina. Sen verran tässäkin muutin ohjetta, että tein kierteet pohjalangalla ja värillisellä, en siis pelkästään värillisillä.
Näihin tuli kyllä tehtyä ihan emämokia. Niinkuin se, että en yhtään kattonu kun tein peukulle aukkoa, että mille puolelle aloituskohta jää. Nyt sitten on molemmissa lapasissa varren letit peukun puolella. Huoh... Ja nuo peukun kavennuksetkaan ei kyllä sattunu kuvion puolesta ihan nappiin. No enivei, näistä tuli ihan kivat ja varmasti lämpimät, kun ovat kaksinkertaiset.
Langat tulikin jo mainittua, langanmenekki ei päätä huimaa, vain 65g kului. Puikot oli nro3.

Ihan heti en aloita sitä oikeeta Kainuun kukkalapasta. Ihan vaan siitä syystä, että mie inhoon lankojen päättelyä tosi paljon. Ja siinä sitä riittää...

Ainiin, tähän loppuun kerron sitten ihanan jutun: Mie ostin eilen uuden pyörän! Mie oon ollu kuin kynsille lyöty, kun entinen pyörä sanoi sopimuksesa irti, enkä oo päässy polkemaan. Mutta nyt on asia korjattu:) Miepä laitan joku kerta kuvaa miun punaisesta "jupskasta" :)

Mukavaa viikonloppua ja toivotaan mukavia pyöräilykelejä!

5 kommenttia:

eikku kirjoitti...

Kauniit lapaset!

Sinikka kirjoitti...

Kauniit on lapaset.Samaa mieltä kiereraidasta mut lopputulos on kuiteski nätti =0)

berenike kirjoitti...

Ihanat! Just mun värejä, täytyy iteki kokeilla tota yhdistelmää ko otan ton ohjeen puikoille :)

Pia kirjoitti...

Kauniit lapaset ja värit!

Paula kirjoitti...

Oi kuinka ihanan kauniit vanttuut!