Sivut

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Parit sukat

Viime vuoden Kyjyilyistä miulla jäi keskeneräiseksi aika monta työtä. Enpä tiedä tuleeko niistä kaikki ikinä valmiiksi semmoisena mitä oon aloitellut. Ehkä laitan osan kerälle takaisin ja teen jotain muuta.

Nyt oon kuitenkin saanut kahdet sukat valmiiksi niistä keskeneräisistä. Ekana valmistui Kalajoki-sukat. Malli näytti miun silmiin ensin aika vaikeelta, mutta ei se sitten ollutkaan vaikea. Keskittyä kyllä piti, ei passannu telkkaria kattoa samaan aikaan


Näihin neuloin ihan ohjeen mukaan ranskalaisen kantapään, uusi tuttavuus miulle. Mut kiva neulottava se oli!
Sit siinä ohjeessa oli se "ssk". En alkanu silmukoita siirtelemään puikolta toiselle vaan neuloin ihan takareunoistaan yhteen. Tiijä sitten oisko tullut hieman siistimpi, jos ois ohjetta noudattanut.


Lankan oli joskus alekorista ostettu Nalle aloe veraa, puikot 2,5 ja langanmenekki 76g. Ovat kokoa 39.
Kiva malli!


Toiset valmistuneet sai työnimen "iisakinkirkkosukat". Mie olin neulonut näistä ekan varren ja siihen tiimalasikantapään. No miusta se kantapää näytti niin matalalta, että purin sen ja tein ihan perinteisen vahvistetun kantapään.


Lanka on tico ticoa ja puikot oli 2,5. Huomasin kyllä, että näihin mie oisin tarvinnu sen välikoon puikoista eli 2,25. Silmukoita oli 64 ja kun teräosaa aloin neuloa, niin näytti siltä, että tulee miehen sukat. Taas mie purin ja vähensin 4 silmukkaa ja tulos on paljon sopusuhtaisempi. Miten se voi ollakaan niin pienestä kiinni? Lankaa kului näihin 63g eli aika riittoisaa on tico tico. Nää on nimittäin menossa 41 numeroiseen jalkaan miun ystävälle. Hän toi kerran mulle Kuopiosta Oscar-koiranruokatehtaalta puuroainesta, hirssiä ja muuta pientä. Eli hyvityksenä sitten saa sukat, kun ei muuta huolinut.

Nyt on sitten menossa seuraava kesken jäänyt työ, lapaset... Tulee se talvi taas kuitenkin!

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Hei löysinpäs tänne uuteen blogiisi :) Hienoja sukkia on taas näköjään pukkaantunut!