Sivut

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Keväiset sukat ja kuulumisia Iirikseltä

Taas sain yhden keskenjäänen homman päätökseen. Nimittäin nämä Olga-sukat.


Tällä mallillahan mie oon tehnyt useammatkin. Aina yhtä mukava malli neuloa ja lopputulos on nätti!
Näissä on lankana Nallen Kukkaketo-sarjan Kielo. Käy miun mielestä hyvin näihin sukkiin:) Puikot on 3 ja langanmenekki 78g.
Kuvissa on jotenkin outo valo. On pimeä päivä enkä saanu näihin tuota langan oikeeta vihreää millään esille.



Eilen meillä olikin jännittävä päivä, kun pikku-Iiris oli leikkauksessa. Iirikseltä poistettiin kohtu, koska miulla ei ollut aikomustakaan teettää Iiriksellä pentuja. Ja toisena (erittäin painavana) syynä on se, että meillähän on 2 uroskoiraa Milo ja Juuso (joka on Iiriksen veli). Sitä vinkumista ja huutamista Iiriksen juoksujen aikaan ei kestä kukaan! Eli näin on saatu rauha taloon, toivottavasti. Niin ja eipähän tule Iirkselle mitään kohtutulehduksiakaan.

Yläkuvassa Iiris on vielä unten mailla, just kotiin tuotuna. Hyvin nukutti lämpimän peiton alla.
Alemmassa kuvassa on Iippa siirretty jo isompaan häkkiin. Päällä sillä on vauvojen 80cm body, hihat vaan leikattu pois. Estää hyvin haavan nuolemisen, niin Iirikseltä kuin pojiltakin. Ja on kuitenkin hengittävä eikä haudo haavaa. Ja tietenkin Rinsessalle vaaleanpunaista:)



Aamulla sitten Milo ja Juuso pääsi toivottamaan Iirikselle hyvät huomenet. Kovasti poikia kiinnostais, mitä tuolla bodyn alla on. Ei voi antaa nyt vielä leikkiä. Hyppiminen ja loikkiminen on kielletty. Myö asutaan toisessa kerroksessa, joten miun täytyy kantaa Iiris rappusissa. Eri aikaan ne on nyt alkuun käytettävä ulkona.


Sairastuvalta toivotellaan lokoisia päiviä!

8 kommenttia:

eikku kirjoitti...

Kauniit sukat!

Pinni kirjoitti...

Nuo sukat on kyllä kauniit. Taidankin kokeilla myös itse tuota mallia taas. Jostain ohuemmasta langasta, kuin 7veljestä.

Paula Kristiina kirjoitti...

Kauniit olga sukat ja lanka on niin keväisen raikasta! Voi toista ressukka ja mikä ihan body päällä. Pikaista toipumista potilaalle♥

Pitsisukka kirjoitti...

Tuollaisessa polvekeneuleessa nuo kukkaketolangat pääsevät oikeuksiinsa, ovatkin todella kauniit!

Pinni kirjoitti...

Hei, Olgista vielä. Olit siis tehnyt ohuemmasta langasta. Oliko sinulla samat silmukkamäärät? Ja kun teit myös tuohon päälle kuvioneuletta, niin kavensitko sukkaa missään vaiheessa? Ohjeessahan näin tehtiin juuri ennen nilkkaresoria, jota sukissasi ei tietenkään ole.

Kaivoin oman postaukseni Olgista esiin ja muistelinkin, että sukista tuli liian isot, vaikka muutin silmukkamääriä.

Sirpa kirjoitti...

Ihanat nuo sukat! Ja voi hauva-raukkaa....Ihanan näköinen vaaleanpunaisissaan, paranemisia sinne!

Milukka kirjoitti...

Iiris lähettää terveisiä! Elämä voittaa, ruoka maistuu eikä enää kovin paljon koske masukkaan:)

berenike kirjoitti...

Ihanat sukat! Koiralle tervehtymisrapsut :)