Sivut

perjantai 31. elokuuta 2012

Kirjoneulepolvarit

Jee! Mie sain ne valmiiksi! Yksi keskeneräinen työ on tullut tiensä päähän:)



Ystävän tytär pääsi keväällä ylioppilaaksi ja mie lupasin neuloa hälle sukat lahjaksi. Tyttö sai itse valita mallin ja värit, no tietenkin:) Tähän Dropsin malliin hän sit päätyi ja beige vaihdettiin punaiseen. 

Jotenkin näitä ei voinut alkuun neuloa kuin pari senttiä kerrallaan. Kuviohan ei todellakaan ole vaikea, mutta en tiijä mikä siinä mätti ettei siitä saanut tulemaan niin siistiä kuin oisin halunnut. Onko nää nyt sitten poroja vai hirviä?



Lanka on taas sitä Fabelia. Mie kyllä tykkään siitä langasta. On riittoisaa, mukavan tuntuista neuloa ja edullistakin;) Luulin, että lankaa kuluis enemmänkin, mutta ei näihin mennyt kuin 153g yhteensä. Punaista olin varannut ohjeen mukaan 2 kerää, mut eihän sitä mennyt kuin vajaa kerä. No, on sille lopulle käyttöä, eipä silti. Puikot oli 2,5 KnitProt, niillä mie tykkään tikultella. Varrelle tuli pituutta 43cm ja nää on noin 41 numeroiset ja kapeaan jalkaan tehdyt. Kantapään tein vahvistetun, kun lanka on aika ohutta. Harmi se ois, jos heti pitäis alkaa kantapäätä parsimaan.



Varmaan nyt viikonloppuna luovutan sukat omistajalleen ja pidän peukut pystyssä, että lopputulos miellyttää saajaansa!


5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Upeat sukat, varmasti on mieluiset! :)

Sanna kirjoitti...

Todella hienot sukat! Jos ne sarvipäät onkin kauriita? :)

berenike kirjoitti...

Vau, miten upeet! On kyllä varmaan saaja iloinen :)

Zzz kirjoitti...

Hienot tuli :)

kosotäti kirjoitti...

Upeat sukat.